|
NeljäYsit jatkoivat mainioita esityksiään siirtyen kahden kakkostilan turvin kilpailun johtoon, kun neljä purjehdusta on enää purjehtimatta. Tompen omat kommentit. 470:n päivä oli taas ylös-alas mäkeä. Päivän ensimmäinen lähtö oli ohi jo ennen kuin Leskinen-Heinilä oli päässyt ensimmäisen kryssin puoliväliin. Silloin nimittäin ensimmäiset veneet Portugalin Nunesin johdolla olivat jo kiertämässä ylämerkkiä, massiivisen tuulenkääntymän ja -voimakkuuseron seurauksena. Pienenä lohtuna pojat suorittivat kuitenkin hämmästyttävän nousun 16:nnelle tilalle lyhyellä radalla, jolla purjehdittiin vain kaksi kierrosta. Toisessa lähdössä Suomen jolla johti koko ensimmäisen kierroksen, mutta joutui päästämään kolme venettä edelleen "kun molempia reunoja ei pystynyt vahtimaan, ja niitä alkoi tulla joka puolelta ohi". Erinomainen 4. tila joka tapauksessa, ja 13. totalissa. E-jolla ja Laser pitivät vapaapäivää. Minna Aalto jatkoi tuttuun tapaansa keskijoukoissa. Israelin tytön kanssa on kova kamppailu kunniasta, kun on vielä yksi purjehdus jäljellä sunnuntaina. Purjehtijoiden sääpalvelusta huolehtii Sydneyssä oma meteoroligimme Petri Järvi. Päivän sää-ennusteet löytyvät Petrin omilta sivuilta.
Petri Leskinen seuraa tarkkana Emmetin ohjeita D-radan tuulien ja vuorovesien virtauksista Suomen joukkueen huoltokontissa. Atleettinen vartalo vasemmalla kuuluu Kristian Heinilälle. |
Tomppe ja Jyrki esittävät akrobaattisia liikkeitä ylämerkillä 12. lähdössä, jossa pojat olivat jo kolmannen kerran kakkosina.
470:n alamerkkihärdelliä. Suomen poikien spinaakkeri näkyy sveitsin ja Espanjan edustajien välissä. (yllä). 470-purjehtijat (kuten lähes kaikki muutkin) joutuivat repimään purjeistaan valmistajan merkit pois, kun kansainvälinen O-komitea on päättänyt soveltaa omia mainossääntöjään. Niiden sallima mainoskoko on pienempi kuin ISAFin 15x15 cm, jonka mukaan useimmat purjeentekijät ovat merkkinsä mitoittaneet. (alla)
|