Pelastetaan Itämeri pala palalta

WB-Sails ja John Nurmisen säätiö yhteistyöhön: Jokaisesta Suomeen myydystä purjeesta 10 €  Itämeren suojelutyöhön

Itämeren laajamittaisin ongelma on yhä rehevöityminen, jonka näkyvin - ja ikävin - oire on jokakesäiset sinileväkukinnat. Haluamme kantaa kortemme kekoon yhteisen Itämeremme puolesta. Olemme sopineet yhteistyön aloittamisesta Puhdas Itämeri hankkeen tukemiseksi. Vuoden 2018 alusta lahjoitamme jokaisesta Suomeen myydystä purjeesta 10€ John Nurmisen Säätiölle, Saaristomeren peltojen kipsikäsittelyn jatkamiseen.

PuhdasMeri.jpg 

Kuva: Jukka Nurminen

Purjehtijoina saamme nauttia merestä monella tapaa, ja moni vesillä liikkuja voi varmasti sanoa rakastavansa merta. Meri on leikkikenttämme, joka antaa meille mahdollisuuden nauttia purjehtimisesta. Se on myös yksi parhaista stressin selättäjistä ja mielen rauhoittajista. Niin tyyntä kuin myrskyävääkin merta katsellessa pulssi laskee ja ihminen tulee lähemmäksi luontoa. Kuitenkin yksi asia on kiistaton: jos meret eivät voi hyvin, monella muullakaan asialla maapalolla ei ole hyvinvoinnin edellytyksiä. 

Itämeri pelastuu pala palalta

Kaikkien säätiön hankkeiden tarkoituksena on vähentävää merta rehevöittävää ravinnekuormaa. Ensimmäiseksi hankkeeksi olemme yhdessä valinneet Saaristomeren alueen peltojen kipsikäsittelyn, joka estää maanviljelystä tulevien ravinteiden valumista mereen. Hankkeesta voit lukea lisää täältä

ItämeriPalaPalalta.jpg

”Emme peri luontoa isovanhemmiltamme, lainaamme sitä jälkipolviltamme.” Tue kanssamme Itämeren puhdistumista! 

Suomenlahti                                  Finska Viken

Saaristomeri ja Ahvenanmeri          Skärgårdshavet och Ålands hav

Pikalahjoitus

how jopäoäp -oljo'å öokjäpnn kjöihö b-.jiä